esittäjältä Kesäkuu ja hieman lämmennyt sää houkuttelivat meidät ystäväni Hannelen ja patikkakoira Alpon kanssa kesän ensimmäiselle yön yli patikoinnille. Lopulta määränpääksi viiden loppusuoralle päässeen kohteen joukosta valikoitui Pyhä-Häkin kansallispuisto, jonka aarniometsissä humisevat ikihongat ja jonka suoalueita halkovat pitkät pitkospuut. Valintaan vaikuttivat reitin pituus, maaston tasaisuus ja helppokulkuisuus, sillä parantelen edelleen koko huhtikuun kipsattuna ollutta jalkaa. Pyhä-Häkin kansallispuistossa maasto vaikutti olevan suhteellisen helppokulkuista ja 17 kilometrin mittainen Tulijärven polku kahteen päivään jaettuna tuntui sopivan mittaiselle rinkan kanssa kulkea. Sinne siis.
Saarijärvi-Viitasaari tien varrella sijaitseva Pyhä-Häkin kansallispuisto on perustettu vuonna 1956, mutta aluetta on suojeltu jo vuodesta 1912 alkaen. Kansallispuiston alueella ja sen lähiympäristössä on merkittyjä polkuja 20 kilometrin verran. Kansallispuistoon on hyvät opasteet ja lähtöpaikalla hyvin parkkipaikkoja. Valitsimme retkipäiviksi sunnuntain ja maanantain mikä olikin hyvä valinta, sillä sunnuntaina paikalle saapuessamme alkoivat parkkipaikka ja tienvarret tyhjentyä autoista ja väki vähetä. Nostimme autosta rinkat selkään ja päädyimme kiertämään Tulijärven polun siten, että ensimmäinen osuus, noin 10 kilometrin matka satutettiin sunnuntaille.
UPEITA IKIHONKIA
Heti alkumatkasta pääsimme ihailemaan Pyhä-Häkin ikihonkia. Muutama puista on nimetty ja ensimmäiseksi reitin varrella on Uusi iso puu vuodelta 1641. Katse kannattaa nostaa sen latvan käppyräiseen oksistoon. Muutaman sadan metrin päässä tästä on puolestaan yli 400 vuotta vanha ikipetäjä Iso puu, joka kuoli vuoden 2004 elokuussa ja on sen jälkeen kauniisti kelottunut. Sen ympärille eivät kädet yletä, vaikka kuinka kurottaisi puuvanhusta syleilemään. Honkia tuijotellessa sitä mietti, mitä kaikkea ne ovat vuosisatojen saatossa kokeneetkaan ja kuinka pieni osanen tätä kaikkea sitä itse onkaan.
Ikihonkien keskeltä matka jatkui nuorempien havumetsien halki kohti Poika-ahon torppaa. Ennen suoalueille saapumista vastaantulijat varoittelivat pitkospuiden vieressä aurinkoa ottavasta käärmeestä, mutta kun ehdimme sinne saakka, on käärme ehtinyt luikerrella jo varjon puolelle piiloon. Sen sijaan saimme ihastella suolla kauniin valkoisena kukkivia lakkoja ja tupasvillaa. Pitkospuita pitkin oli kiva astella ja pilvien lomasta pilkisteli sininen taivas.
POIKA-AHON TORPPA
Reitin seuraava etappi oli vuonna 1854 Pyhä-Häkkiin perustettu kruununtorppa, Poika-ahon torppa. Torpalle saavuttaessa ylitetään torpan alueella laiduntavia lampaita suojaava aita ylitystä varten rakennettuja portaita pitkin. Nykyisin Poika-ahon torppa toimii vuokratupana ja se on vuokrattavissa Metsähallitukselta. Toukokuun lopulta syyskuun alulle torpalla tosin pyörivät lammaspaimenviikot ja torpalla oli paimen töissä myös nyt. Torpan alueella on evästyspaikka, kaivo, huussi ja puulämmitteinen sauna. Nuotiopaikkaa pihassa ei ole, mutta kaasukeittimellä kahvien kiehautus onnistui ilman sitäkin. Jäimmekin torpan pihapiiriin hetkeksi nauttimaan eväitä sillä parin tunnin automatkan ja patikoinnin jälkeen vatsa alkoi jo kurnia.
Poika-ahon torpalta suuntasimme kohti Tulijärven laavua, jossa meillä oli tarkoitus yöpyä. Matkaa oli jäljellä noin puolet. Matkan jatkuessa saavuimme hakkuualueelle, joka ikimetsien jälkeen näytti kovin surulliselta. Onneksi polku sukelsi taas pian nuorempaan kangasmetsään vesistöjä seuraillen. Kangasmetsän kauneutta ihasteltuamme saavuimme Tulijärven laavulle puoli seitsemän aikaan ja saimme kaikessa rauhassa pystyttää teltan ja valmistaa kaasukeittimellä illallisen, sillä laavulla ei sunnuntaina meidän lisäksemme muita ollut. Toisia yöpyjiä saapui laavulle vasta ilta kymmenen jälkeen ja leiripaikka oli varsin rauhallinen, jos ei lintujen yöllistä konserttia oteta huomioon. Konsertin pitoon osallistuvat ainakin joutsenet ja kurki ja hakkasipa tikkakin tahtia rannan puiden kylkiin.
Aamulla keittelimme hiljakseen puurot ja kahvit ennen kuin jatkoimme matkaa kohti seuraavaa etappia, Kotajärven laavua. Nuorempien metsäalueiden jälkeen reitti sukelsi taas ikimetsän syövereihin ja poluilla oli välillä ylitettävänä kaatuneita puunrunkoja. Paljon mukana kulkenut patikkakoira Alpo hyppi runkojen yli tottuneesti, ainakin ketterämmin kuin allekirjoittanut koipensa kanssa. Kotajärven laavulla tulenteko on sallittua myös metsäpalovaroituksen aikaan ja pysähdyimme laavulle paistamaan retkimakkarat. Loppumatkan ihailimme jälleen laajoja suoalueita pitkospuilta käsin, eikä käärmeitä tullut vastaan tälläkään pätkällä. Lähtöpaikalle Kansallispuiston opastuspisteelle saavuttuamme täyttelimme vielä vesipullot kaivovedellä ja suuntasimme sitten takaisin kohti kotia. Mukava reissu kerrassaan ja jalkakin kesti hyvin sen 17 kilometriä rinkka selässä.
Pyhä-Häkin kansallispuistossa on monen mittaisia reittejä ja se sopii myös lasten kanssa kuljettavaksi. Jos et vielä ole Pyhä-Häkissä vieraillut, käy ihmeessä ihastelemassa sen ikihonkia ja nauttimassa sen kauniista suomaisemista. Lisää tietoa kansallispuistosta ja sen historiasta saat täältä.
Jos yön yli retket kansallispuistoihin kiinnostavat lue myös Yön yli Tiilikkassa.
Vastaa