Kuukalenteri määritti entisaikaan sen, mihin vaiheeseen kuukautta tietyt toimenpiteet puutarhanhoidossa ja viljelyssä ajoitettiin. Eikä kuun vaikutus rajoittunut pelkästään tähän, vaan kuun vaikutuksen katsottiin vaikuttavan myös kehon kukoistukseen. Loogista, sillä myös me ihmiset olemme osa luontoa ja sen kiertokulkua. Pääsin viime vuonna tutustumaan aiheeseen tarkemmin Frantsilassa Petra Hintikan, Puutarhaponi luennolla ja siitä inspiroituneena ajattelin tänä vuonna kokeilla kuukalenteri mukaista puutarhanhoitoa. Avuksi hankin myös upean Hyvän kuun aikaan kalenterin, joka esittelee esim. parhaat istutus. ja kitkemispäivät kuten myös parhaat ihonhoito- tai hiusten leikkauspäivät selkein ja kauniisti piirretyin merkinnöin. Huomautetaan vielä, että vaikka aiheesta kirjoitan, en ole koulutettu puutarhuri vaan innokas harrastaja. Hieman lisäoppia toki olen hakenut myös omavaraisuutta luonnosta ja kasvimaalta koulutuksesta.

KUUN VAIKUTUS KASVEIHIN
Kuun vaikutuksen uskotaan pohjaavan pelkistetysti siihen, miten kuun asema vaikuttaa kasvien nestevirtaukseen. Uudenkuun eli kasvavan kuun aikaan (alkaa mustasta pallukasta kalenterissa) kasvun voima nousee ja virtaus on ylöspäin. Uudella kuulla kylvetään ja istutetaan ylöspäin satoa kasvattavat kasvit ja se on myös hyvää aikaa vaihtaa huonekasvien mullat. Muutama päivä täydenkuun jälkeen alakuulla, taas istutetaan satoa maan alle tai tyveen (keräsalaatti, kaali, sipulit, tilli) tekevät kasvit. Alakuun aikaan muokataan ja lannoitetaan myös maa ja sen viimeiset päivät ovat parasta aikaa kitkeä rikkaruohot. Yläkuulla muokatussa maassa rikkaruohot kasvavat voimakkaammin. Täydenkuun aika on lepoaikaa, silloin ei tehdä mitään, paitsi rentoudutaan.
Seuraavat erinomaiset päivät istutuksille (2023 yläkuu) ovat huhtikuun 3. ja 4. päivä ja toukokuussa 1. ja 2. päivä. Kannattaa siis tähdätä ylöspäin kasvavien kasvien siementen istutus noihin päiviin. Halutessaan voi myös istuttaa muutaman siemenen viikkoa myöhemmin ja tarkastella siementen itämistä. Itse aion näin tehdä. Muista myös huomioida istutuksissa se, millä kasvuvyöhykkeellä (Kuopio IV) asut.

MITÄ ISTUTTAA
Teen joka vuosi lavakauluksiin viljelysuunnitelman, joka kuitenkin innostuessa tahtoo unohtua ja lopputulos on usein suloinen sekamelska vähän sitä sun tätä. Suunnitelma kuitenkin helpottaa kasvatusta, sillä suunnittelemalla viljelyn, voit istuttaa samaan laatikkoon esim. paljon kastelua tai lannoittamista vaativat kasvit. Lavakaulusten lisäksi minulla on kasvimaa ja pieni minikasvihuone. Suosin peruskasveja; avomaankurkkua, hernettä, kesäkurpitsaa, lehtikaalia, retiisejä ja tomaatteja. Pihalla kasvavia monivuotisia yrttejä täydennän istuttamalla persiljaa ja tilliä. Tänä vuonna aion myös uusia sitruunamelissan. Lisäksi minulla on pihalla paljon monivuotisia hyötykasveja ja istutan niiden rinnalle mm. kehäkukkaa, pensaskrassia ja samettikukkaa sekä muita pölyttäviä houkuttelevia kukkia laatikoihin, laatikoiden väliin ja hyötykasvimaalle. Tavallinen kasvimaa taas on omistettu perunalle ja maa-artisokalle sekä muutamalle hyötykasville. Sipulia en pysty tällä hetkellä kasvattamaan sillä sain vieraaksi muutama vuosi sitten sipulikärpäsen toukat. Muutenkin viljelyssä kannattaisi suosia kiertoviljelyä, johon hyvä perusohje löytyy esim. Puutarhakasvatus sivuilta.
Maustekasvit ovat helppoja kasvattaa ja niillä on paljon terveyshyötyjä. ne viihtyvät myös ruukussa, joten niiden kasvatus onnistuu vaikka parvekkeella. Maustekasveista esim. mintut ja rosmariini ovat todellisia vatsan ystäviä, mäkimeirami sopii suun ja nielun ongelmien hoitoon, persilja on todellinen antioksidantti ja timjami on erinomainen lääke flunssaan ja yskään. Kukkivat maustekasvit myös houkuttelevat pihaan perhosia ja pölyttäjiä ja ovat kaunista katseltavaa.
Pölyttäjien huolestuttavasti vähenevän määrän torjumiseksi voit istuttaa pihaasi hyöty- ja maustekasveista kehäkukkaa, laventelia, salviaa (naisten rohto) tai rauhoittavaa sitruunamelissaa. Kukista pölyttäjiä taas houkuttelevat mm. krookukset, kurjenpolvet, laukat, maksaruohot ja petuniat. Lisää kukkavinkkejä löydät täältä.
Voit lukea tarkemmin pölyttäjien suosimista kasveista blogista Pelasta pölyttäjät – 6 kasvia kotipuutarhaan ja hyvinvointia edistävistä maustekasveista blogista Puutarhan rohtokasvit
Vaikka omat siemenet tällä kertaa ovat ihan Viherpihan perusvalikoimaa, Nelson pettänyt muutamana vuonna, siemeniä voi tilata myös ihanasta Hyötykasviyhdistyksen verkkokaupasta. Sieltä löytyy myös paljon tietoa viljelystä.
KIINNOSTUITKO
Jos kiinnostuit aiheesta, lähde ihmeessä kokeilemaan kuukalenteri mukaista puutarhanhoitoa ja laita vaikka minulle viestiä niin vaihdetaan ajatuksia ja mietitään yhdessä ajankohtia ja päiviä. Yleensä taimia on riittänyt myös jaettavaksi/vaihdettavaksi. Jos taas olet jo kokeillut kuukalenteri kasvatusta, olisi ihana kuulla kokemuksia ja vinkkejä kommenteissa.
Kesää odottaen,
Marja
Moi! Tekstissä on virhe uudenkuun päivämäärissä. Tekstistä poiketen uusikuu ajoittuu vuonna 2023 huhtikussa 20. päivään ja toukokuussa 19. päivään. Ajantasaiset tiedot kuun vaiheesta ja myös seuraavasta uudesta kuusta löytyy aina helposti osoitteesta https://www.kuukalenteri.fi
Hei kiitos! Ajatusvirhe, nuo oli siis mainitun kalenterin mukaan seuraavat parhaat istutuspäivät, korjaan 👍🌱🌝