esittäjältä Noin sadan kilometrin päässä Kuopiosta sijaitsee, vuonna 1982 perustettu, Tiilikkajärven kansallispuisto, joka levittäytyy Rautavaaran ja Sotkamon kuntien alueelle. Itse eksyin Tiilikkaan ensimmäistä kertaa vasta viime syksynä, kun pakkasimme ystävien kanssa kyytiin eväät ja koiran ja päätimme suunnata sinne päiväretkelle. Ja mikä helmi upeine hiekkarantoineen ja vaihtelevine maastoineen siellä odottikaan syyskuun auringon helliessä meitä vielä ihanalla lämmöllään.
Jätimme auton Sammakkotammen parkkialueelle ja suuntasimme Uiton kierrolle, joka on noin seitsemän kilometriä pitkä rengasreitti. Alkumatka kuljettiin jonkin verran nousuja sisältävissä metsäisissä maisemissa. Metsät ovat enimmäkseen mäntyä kasvavia kangasmetsiä ja poluilla saa katsoa mihin kenkänsä asettelee kivien ja juurakoiden seassa.
Kierroksen pohjoisosasta poikkesimme pistolle ja jatkoimme matkaa Kalmoniemeen, josta löytyi toinen toistaan kauniimpia, henkeäsalpaavia valkeita luonnonhiekkarantoja. Päätimme pysähtyä yhdelle näistä rannoista nauttimaan eväistä, koska tällä kertaa meillä oli mukana kahvit termarissa valmiiksi keitettynä. Siinä sitten hetken ihailimme maisemia ja mutustimme eväsleipiä. Vaikka rannalla olisi auringon mukavasti lämmittäessä tehnyt mieli ottaa pienet nokoset, päädyimme kuitenkin jatkamaan matkaa takaisin Uiton kämpän suuntaan.
Matkalla piipahdimme kurkkaamassa Tiilikan tunnetuimman nähtävyyden, Venäjänhiekat. Vaalea pitkä hiekkaranta on myös suosittu yöpymiskohde varsinkin kesäaikaan. Retkeilijöitä varten hiekoilla on kaksi toisistaan erillään olevaa tulisijaa, huussi sekä runsaasti telttapaikkoja. Venäjänhiekoilta matka jatkui siltojen ylityksillä kohti Uiton kämppää, jolle emme kuitenkaan tällä kertaa pysähtyneet.
Uiton kämpän jälkeen maisemat muuttuivat kauniiksi suomaisemiksi, joiden poikki kuljettiin hyväkuntoisia pitkospuita pitkin. Metsähallituksen mukaan suot ovat enimmäkseen pohjoisia aapasoita, laajoja avosoita. Suolla kasvoi runsaasti vielä osittain raakaa karpaloa ja vaikka mieli tekikin poimia marjat reppuun jätimme ne kypsymään ja odottamaan seuraavaa kulkijaa. Marjojen ja sienien poimiminen kansallispuiston alueella on sallittua, sen sijaan kivet ja kasvit pitää jättää rauhaan.
Pistojen ja evästauon kanssa meiltä meni rauhallisesti kulkien ja valokuvia napsien kierrokseen aikaa noin neljä tuntia. Matkan varrelta nappasin myös oheisen kuvan, jota olen jälkikäteen usein palannut katselemaan retkeämme muistellessa.
Pidimme kaikki kovasti maisemista ja kansallispuistossa sai kulkea suht rauhassa aurinkoisesta syyssäästä huolimatta. Jos et vielä ole Tiilikkajärven kansallispuistossa vieraillut, suosittelen vierailua lämpimästi. Myös me palaamme tänne varmasti uudelleen kesäaikaan yöpymisvälineet mukana ja syksyllä ihailemaan ruskaa ja keräämään niitä kypsymään jääneitä karpaloita.
Vastaa