Kuumina kesäpäivinä maistuvat viileät kesäjuomat. Juomia voit valmistaa myös luonnon antimista, kasvien kukista ja lehdistä. Lehdistä saat raikkaita kesäjuomia, kukista taas tulee makeampia kukkaisia juomia. Nämä kesäjuomat toimivat juhlissa myös loistavasti mocktaileina tai alkoholittomina alkumaljoina, lisäät vain juoman sekaan hiilihapotettua vettä.
LOUHISAAREN JUOMA ELI MUSTAHERUKANLEHTIJUOMA
Tämä juoma ja sen viehättävä maku ovat minulle tuttuja jo lapsuudesta. Välillä juoma painui unholan, mutta muutama vuosi sitten törmäsin tähän Marttojen reseptiin, jolla oman mehuni valmistan. Tämä on aivan ihana juoma nautiskella hellesäällä ja tästä pitävät myös lapset!
4 litraa mustaherukan lehtiä
5 l vettä
25 g sitruunahappoa
5 dl sokeria ( laitan itse reseptiä vähemmän)
Huuhtele lehdet ja kaada kiehuvaksi keitetty vesi niiden päälle. Lisää sitruunahappo hyvin sekoittaen ja anna maustua 12 tuntia. Kesän alussa olen pitänyt lehtiä muhimassa jopa 24 tuntia, koska niiden maku on silloin miedompi. Siivilöi ja sekoita mehuun sokeri. Pullota ja nauti viileänä.
Mustaherukan lehtiä voi kuivata talveksi myös teeksi.

PIHLAJANLEHTIJUOMA
Pihlajanlehtimehua valmistin ensimmäisen kerran vasta tänä kesänä ja tykästyin siihen kovasti. Sen maussa on pieni vivahde karvasmantelia aivan kuten pihlajansilmusiirapissakin.
Pihlajanlehtimehun valmistat lähes samoin kuin Louhisaaren juoman.
2 l pihlajanlehtiä
2 l vettä
2 tl sitruunahappoa
1 dl sokeria
Huuhtele tai ravistele lehdet ja laita ne kattilaan. Kaada päälle kiehuva vesi ja lisää sitruunahappo. Anna juoman maustua huoneenlämmössä yön yli. Siivilöi lehdet pois, kuumenna ja lisää sokeri. Keitä kunnes sokeri on sulanut. Pullota juoma desinfioituihin pulloihin ja säilytä viileässä.
Muistathan, että puiden lehtien kerääminen ei kuulu jokamiehen oikeuksiin vaan tarvitset siihen maanomistajan luvan.

SYREENINKUKKAMEHU
Syreenin mehussa on huumaava tuoksu ja kukkainen maku. Mehu tehdään vanhoista tuoksuvista syreeneistä, uudemmat jalostetut lajikkeet eivät mehuun sovi.
Tällä valmistustavalla saat mehutiivisteen, joka tarjoillaan laimennettuna.
1-1,5 l syreenin kukkia
1 l vettä
1 luomu sitruuna
15 g sitruunahappoa
5 dl sokeria (tai vähemmän jos tulee heti juotavaksi)
Huuhtele kukinnot viileällä vedellä ja nypi ne astiaan. Pese ja viipaloi sitruuna ja lisää viipaleet kukkien sekaan. Keitä vesi ja lisää sokeri kunnes sokeri sulaa veteen. Kaada seos kukkien päälle, lisää sitruunahappo ja anna jäähtyä. Laita jäähtyneen juoman päälle tuorekelmu ja nosta jääkaappiin tekeytymään kahdeksi vuorokaudeksi. Siivilöi mehu ja pullota desinfioituihin pulloihin. Mehutiiviste säilyy muutamasta viikosta kuukauteen. Laimenna mehutiiviste juotavaksi joko kivennäisvedellä tai vedellä ja tarjoile jäiden ja sitruunaviipaleiden kera.

HORSMANKUKKAMEHU
1 l horsmankukkia (voit laittaa sekaan myös mesiangervon kukkia)
½ ison sitruunan mehu
1 tl sitruunahappoa
1 ½ vettä
300 -500 g sokeria
Huuhtele tai ravistele kukat huolella hyönteisten poistamiseksi. Laita kukat ja sitruunamehu kattilaan. Kaada päälle kiehuva vesi ja lisää sitruunahappo ja sokeri. Anna juoman maustua huoneenlämmössä muutaman tunnin ajan. Siivilöi kukat pois ja pullota kauniin vaaleanpunainen juoma ja säilytä viileässä.
VINKKI! Horsma kukkii alhaalta ylöspäin. Sanotaan, että kukinnon edetessä latvaa kohti kukkien maku muuttuu kirpeämmäksi. Käytä mehuun siis horsman ensimmäisiä kukintoja.
Muista varmistaa kesäjuomat tehdessäsi ja tarjotessasi mahdolliset allergiat. Esim. mesiangervo ei sovi aspiriinille allergisille.
Mehukkaita ja maistuvia hetkiä kuumiin kesäpäiviin, Marja
Jos villiyrtit kiinnostavat muutenkin, tutustu villiyrttikursseihin tai tilaa itsellesi Opas: Villivihannekset ja -yrtit lautasella, kotikylpylässä ja terveyden tukena

Vastaa