.

Villiyrttien lisäksi viimeisen viikon aikana pelloille ja pientareille on ilmestynyt myös syötäviä luonnonkukkia. Valkeita, sinisiä, keltaisia ja ihanan aniliininpunaisia. Alkukesän kukissa on ihanaa herkkyyttä, joka suorastaan huutaa keräämään niitä kesäjuhlien ja juhannuspöydän koristeeksi <3 Kukkien kerääminen kuuluu villiyrttien tapaan jokamiehen oikeuksiin. Muutenkin niiden keräämiseen pätevät samat säännöt eli:

  • Kerää kukat hyvän sään aikaan, mielellään aamusta
  • Kerää kukat puhtaalta paikalta (etäisyys tiehen, myrkytykset, lannoitukset)
  • Kerää vain kukkia jotka tunnistat
  • Älä kerää kaikkea vaan jätä kasvustoa myös tulevaa vuotta ajatellen
  • Laita kerätyt, puhtaat kukat maljakkoon ja rasiassa jääkaappiin odottamaan käyttöä
Syötäviä luonnonkukkia
7 ALKUKESÄN SYÖTÄVÄÄ LUONNONKUKKAA


Alkukesän syötäviin luonnonkukkiin kuuluvat mm. alla mainitut kukat. Niiden keräilyaika on nyt kesäkuun puolivälin paikkeilla Pohjois-Savossa parhaimmillaan ja näillä kukilla saat erinomaisesti koristeltua juhannuspöydän tai kesäjuhlien kattauksen. Loppukesän ja puutarhan syötäviin kukkiin palataan myöhemmin.

1. Kissankello (Campanula rotundifolia) Kaunis kissankello sopii erinomaisesti koristamaan jälkiruokia ja leivonnaisia. Sen maku on hieman vaniljainen, joten kokeile sitä myös marjojen kanssa. Myös sen näköislajit kuten harakankello (Campanula patula) ovat myrkyttömiä.
2. Koiranputki (Anthriscus sylvestris) on syötävä kasvi ja sen nuoria lehtiä ja kukkia voi käyttää esimerkiksi salaattiin tai kakkujen ja juhlapöydän ruokien koristeluun. Koiranputki on ulkonäöltään hieman myrkyllisten hukanputken, myrkkykatkon ja myrkkykeison näköinen, joten jätä koiranputki keräämättä, jos et ole 100% varma mitä keräät. Lue täältä lisää eri lajeista >>
3. Kurjenpolvet (Geranium-perhe) kukat ovat syötäviä. Sanotaan, että niissä on pieni sitruunainen vivahde. Käytä esim. metsäkurjenpolven kukkia salaateissa, jälkiruokien ja leivonnaisten koristeluun, marjojen kanssa ja juomissa.
4. Käenkaali (Oxalis acetosella) eli ketunleipä on meille kaikille varmasti tuttu lapsuudesta. Sen lehdistä ja kukista voi valmistaa erinomaista pesto ja kauniit kukat sopivat niin salaatteihin kuin eri ruokalajien koristeluunkin.

Luonnonkukkia salaatissa.


5. Marjojen kukat (ahomansikka, mesimarja, mustikka, puolukka) kauniit kukat ovat syötäviä, jos niitä nyt raaskii kukintavaiheessa syötäväksi poimia. Käytä kukkia salaateissa, koristeluun ja teenä.
6. Puna-ailakki (Silene dioica) on väriltään upean aniliininpunainen ja maultaan.. no syötävä. Voit kuulla sitä kutsuttavan myös samettikukaksi tai tervakukaksi. Itse käytän puna-ailakkia lähinnä koristeena sen upean värin vuoksi. Se myös kestää hyvin jääpaloissa.
7. Poimulehti (Alchemilla) ei kukinnoltaan ehkä ole se näyttävin, mutta sen kukat ovat kestäviä. Käytä poimulehden nuoria lehtiä ja kukintoja ruokien ja juomien koristeluun sekä salaateissa että teenä. Minusta tämä sopii etenkin suolaisten voileipäkakkujen koristeluun.

Toki myös voikukka kuuluu kevään syötäviin kukkiin, mutta siitä olen kirjoittanut jo aiemmin mm. Voikukkia hillona, siirappina ja kapriksina, joten jätän sen tältä listalta pois.

Syötäviä luonnonkukkia jääpaloissa
LUONNONKUKKIEN KÄYTTÖ


Luonnonkukkia voit käyttää keittiössä monella tapaa. Tässä muutamia vinkkejä kukkien käyttöön:

  • Käytä kukkia salaatissa tai muissa ruoissa antamassa väriä ja makua
  • Koristele kukilla jälkiruokia ja leivonnaisia
  • Lisää kukkia juomakannun koristeeksi tai
  • Jäädytä kukkia jääpalojen sisään, jolloin ne säilyvät pidempään. Jos teet kannujuomaa/boolia varten jäitä tee ennemmin iso jääpala joka sulaa hitaasti
  • Keitä kukista (erityisesti marjojen kukat ja poimulehti) teetä

Syötäviä luonnonkukkia voi toki käyttää monella muullakin tapaa ja olen kiitollinen, jos jaat meille omat vinkkisi kommentteihin.

Kaunista ja kukkivaa kesää toivotellen,

Marja

Julkaistu alunperin 14.6.2022, päivitetty 17.6.2023.

Vastaa