Tämän vuoden patikoinnit tuli aloitettua tammikuun kolmantena päivänä päiväretkellä Pisa vuorelle tai vaaralle, kuinka sitä nyt haluaa kutsua. Pisa sijaitsee Pohjois-Savossa Nilsiän ja Juankosken rajalla. Korkeudeltaan noin 270 metriä korkealle Pisalle on noustu jo 1800-luvulta alkaen nauttimaan sieltä avautuvista maisemista. Valitettavasti patikointipäivänä sumuisen kelin takia näkyvyys oli huono, mutta toisaalta se takaa sen, että Pisalle tulee varmasti palattua maisemien perässä paremmalla säällä uudelleen. Maisemien lisäksi Pisalla riittää muutakin nähtävää muun muassa sen laella sijaitseva näkötorni, Kämmenkivi ja Täyssinän rauhan rajakivi. Pisan kierron varrella on myös kvartsiittikalliossa pieni luola nimeltään Pirunkellari, jota emme tällä kertaa reittivalinnasta johtuen nähneet.

Pisan alueella on panostettu vanhojen metsien säilyttämiseen ja Pisa sekä suuri osa läheisten järvien rannoista ovat osa Natura 2000 -suojelualueverkostoa. Pisalla on luontopolkuja yhteensä 8,5 km verran. Näköalatornille kulkevien reittien pituus vaihtelee 1,3 km reitistä 3 km reittiin. Pisin reitti on juuri tuo 8,5 km pituinen rengasreitti, jonka varrelle mahtuvat kaikki alueen nähtävyydet.

Paikoittain hanki oli upottavaa.

Koska viime patikoinnista oli molemmilla hieman aikaa, päätimme valita reitiksi Lastukosken parkkipaikalta Pisalle nousevan reitin, jolle mittaa edestakaisin kuljettuna kertyy noin 6 km. Keliolosuhteisiin nähden valinta oli hyvä, sillä vaikka Pisalla riittää kulkijaa myös talvella, oli reitillä paikoin kunnon kerros upottavaa lunta. Varsinkin aukkopaikoilla lunta riitti nilkkoihin saakka, puista lumi sen sijaan oli joulun välipäivien aikana kadonnut lähes kokonaan.

Metsän siimeksessä risteilevällä osuudella lunta oli poluilla vähemmän. Reitin varrella pääsimme ylittämään kaatuneita puunrunkoja ja lumen peitossa olevia pitkospuita. Ja ne olivatkin sitten petolliset. Pitkospuiden päällä ollut jäinen ja liukas lumi nimittäin murtui jalkojen alla aiheuttaen sen, että ystäväni kasteli kenkänsä puolivälissä nousua oikein kunnolla.

Petolliset pitkospuut.

Pienen aikalisän jälkeen jatkoimme kuitenkin matkaa, koska keli oli plussan puolella, ja sukellusta harrastavan ystäväni mukaan tunne oli ”sama kuin märkäpuvussa”. Oppina tästä kuitenkin mukaan se, että myös päiväretkelle on reppuun tai autoon syytä varata mukaan kuivat sukat ja kengät.

Loppuosuus reitistä oli sitten nousuvoittoinen. Jyrkimmissä kohdissa Pisalle nousua on helpotettu kaiteellisilla portailla, jotka kuitenkin näin talvikelillä lumen pakkaannuttua olivat myös melkoisen liukkaat. Pisan päälle kuitenkin päästiin ilman lisävahinkoja ja näkötornin luona oli aika nauttia termospullosta kahvit, nuotiopaikkaa ei reitin varrella ainakaan näin talvella ollut lainkaan. Kahvien jälkeen lähdimme takaisin paluumatkalle, sillä sumuisen kelin takia jätimme tällä kertaa torniin kiipeämisen väliin kokonaan.

Paluumatkan laskuissa portaiden liukkaus tuli hyvin esiin ja kaiteista sai pitää tiukasti kiinni, ettei alas olisi tultu pyllymäkeä laskien. Myös pitkospuut tekivät jälleen tepposensa, mutta takaisin autolle selvittiin hymyssä suin vaikkakin märin kengin. Vilustumisen estämiseksi loppupäivän suunnitelmiin lisättiin hoitava jalkakylpy, lämpöpakkaukset ja mesiangervo-siankärsämötee.

Pisan reitti on kivikkoinen ja se sisältää välillä jyrkkiäkin nousuja. Kannattaa siis pukea jalkaan tukevat kengät ja varata aikaa reitin kulkemiseen. Ensisijaisesti suosittelen Pisan reittiä selkeinä aurinkoisina päivinä, jolloin siltä avautuvista kauniista maisemista pääsee nauttimaan täysin rinnoin. Itse suuntaan Pisalle seuraavan kerran keväämmällä kiertämään 8,5 km reitin kaikkine nähtävyyksineen. Lisätietoa Pisasta >>

Vastaa